Ampumakortti

Pete Patruuna toimii ampuakortin virallisena tuotemerkkinä

Ampumakortti -hanke

Nykyisin perusampumakoulutusta annetaan mm ampumaseurojen toimesta, joku suorittaa metsästäjätutkinnon ja kolmas käy varusmiespalveluksen. Kaikkien koulutustavoitteet ovat samat, antaa tiedolliset ja taidolliset perusteet aseenkäsittelystä sekä muista turvallisuusnäkökohdista aloittelevalle ampujalle ja metsästäjälle.

Käytössä on useita, sisällöltään osittain hyviäkin koulutusjärjestelmiä. Niiden sisällöt ja painotukset poikkeavat tänä päivänä kuitenkin huomattavasti toisistaan, eikä niitä sellaisenaan hyväksilueta toisten järjestöjen ampumakoulutuksessa.

Tämän peruskoulutuspaketin jälkeen puuttuu erittäin tarpeelliseksi koettu nousujohteinen toimijoiden ”koulutustarjotin”, jolla voidaan houkutella nuoria harrastajia jatkamaan aktiivisina vastuunkantajina eri järjestöjen koulutus- tai muissa tehtävissä.

Hanke käynnistettiin 18.12.2008 pidetyllä seminaarilla. Hankkeeseen osallistuvat metsästäjäjärjestöjä lukuun ottamatta kaikki ampumaharrastusfoorumissa edustetut järjestöt.

Ampumakorttihanke 2009

  • Ampumakorttikoulutusta on valmisteltu kuudessa seminaarissa, joissa on ollut edustettuina 1-2 henkilöä kustakin ampumakorttihankkeeseen osallistuvasta jäsenjärjestöstä.
  • Ampumakorttikoulutuksen rakennetta esiteltiin ensimmäisen kerran GoExpo -messuilla Aseet & Vastuullisuus seminaarin yhteydessä 13.3.2009.
  • Pilottikurssi pidettiin Tikkakoskella 18.-19.4.2009 ja 6.6.2009 Keski-Suomen Maanpuolustuspiirin, Keski-Suomen Ampujien ja Tikkakosken Ampujien vastatessa järjestelyistä ja koulutuksesta. Paikallinen nimismies piti oppitunnin aselupa-asioista.
  • Siirtymäajan järjestelyt on kuvattu ”vanhojen ampujien” osalta. Samoin on hyväksytty ampumakorttikouluttajien pätevyysvaatimukset.
  • Ampumakortti on rekisteröity tavaramerkiksi Patentti- ja Rekisterihallituksen toimesta.
  • On käynnistetty yhteistyö poliisiviranomaisten kanssa ampumakortin huomioimiseksi osana aselainsäädäntöä. Tavoitteena on ampumakortin haltijan luotettavuus lupaviranomaisten silmissä siten, että sen haltijalle voitaisiin myöntää välittömästi vastaavan aseen hankkimislupa.
  • Vuoden aikana myönnettiin 73 ampumakorttia eri pilottitilaisuuksien perusteella.
  • On valmisteltu järjestelmän käyttöönottoa vuonna 2010 kaikkien AMPU-hankkeen jäsenjärjestöjen kanssa. Ampumaharrastusfoorumi tulee koordinoimaan järjestettäviä peruskursseja siten, että järjestöjen keskinäinen yhteistyö toteutuu eikä synny päällekkäistä kurssitarjontaa.
  • Järjestelmä tullaan tarkastamaan uuden aselain hyväksymisen jälkeen siten, että ampumakortin myöntämisehdot ovat yhtenevät aseiden hankkimislupien myöntämisehtojen kanssa. Vasta tämän jälkeen hyväksytään lopullisesti ampumakorttikoulutusmateriaalin sisältö.


Ampumakorttihanke 2010-2011

  • Käynnistetään kouluttajakoulutus ampumakorttikurssien johtajille ja kouluttajille. Ensimmäiset kurssit pidetään Vierumäellä 23.-24.1.2010, Siilinjärvellä 30.-31.1.2010 ja Padasjoella 13.-14.3.2010.
  • Tuetaan koulutuksen jalkauttamista siten, että järjestelyistä vastaavat saavat tarvitsemaansa materiaalia ja erityisasiantuntemusta käyttöönsä. Erityiskohteena mainittakoon varusmiespalvelustaan suorittaville suunnattavien ampumakorttikurssien järjestäminen yhteistoiminnassa joukko-osastojen varusmiestoimikuntien kanssa (edellyttää PV:n hyväksyntää).
  • Tuotetaan koulutusta elävöittävää videomateriaalia.
  • Aikaansaatu materiaali ylläpidetään ajantasaisena ampumaharrastusfoorumin kotisivuilla jatkuvan parantamisen periaatteita noudattaen. Näin pyritään varmistamaan koulutuksen yhtenäisyys niin sisällön kuin laatutasonkin osalta.
  • Myönnetyistä ampumakorteista ja muista oikeuksista ylläpidetään tiedostoa eri järjestöjen jäsenrekisterien yhteydessä.
  • Käynnistetään jatkokoulutussuunnitelmien rakentaminen eri järjestöjen tarpeiden mukaisesti. Kokonaisrakennelman tavoitteena on "ampujan tie ja sen eri polut". Yhteinen perusosio on ampumakortti, jonka jatkokoulutuspolkuja olisivat:
  1. harrastaja-kilpailija-alueryhmä-maajoukkue
  2. harrastaja-tuomari-kilpailujen johtaja
  3. harrastaja-ohjaaja-valmentaja
  4. harrastaja-seuratoimija-seurajohtaja
  5. harrastaja-ratamestari-ratojen ympäristö- ja turvallisuusauditoija.
  • Selvitetään mahdollisuuksia liittää osia edellä kuvatusta jatkokoulutuskokonaisuudesta esimerkiksi osaksi liikunnanohjaajakoulutusta tai liikuntapaikkojen hoitajien tutkintoa.
  • Pyritään yhteistoimintaan Puolustusvoimien käynnistämän reserviläisten ammunnanjohtajakoulutuksen koulutusohjelman laatimisprosessin kanssa synergiahyötyjen aikaansaamiseksi.

Kuvattujen tavoitteiden täysimääräinen toteuttaminen edellyttää hankkeen jatkorahoitusta vuodelle 2011.